Länsi-Suomen merivartioston viikkotiedote 2528.06.2010
Yleiskatsaus
Juhannusviikko oli Länsi-Suomen merivartioston alueella kohtalaisen hyvistä sääolosuhteista huolimatta melko rauhallinen. Merivartiosto valvoi juhannusviikonloppuna erityisesti veneilijöiden ajokuntoa sekä lakisääteisten turvallisuusvälineiden mukanaoloa ja kuntoa. Keskimäärin joka kahdeksas tarkastus johti jonkinlaisiin jatkotoimenpiteisiin, kuten sakkoihin. Juhannuksena suoritetuista tarkastuksista voi lukea yhteenvedon täältä. Meripelastus- ja muut tehtävät
Yhteensä meripelastus- ja avustustehtäviä sattui juhannuksena 31 kappaletta. Määrä on viime vuosien kaltainen ja jopa sateista viime vuoden juhannusta vähäisempi. Vakavimmat tapahtumat sattuivat Lokalahdella, Raumalla sekä Raippaluodolla. Muut tapahtumat olivat huviveneille sattuneita karilleajoja, konerikkoja ja eksymisiä. Virka-apua annettiin lääkintätoimelle saaristossa sairastuneiden tai loukkaantuneiden hoidossa ja kuljetuksessa.
Tapahtumat
Juhannuksen alla 23.6. vietettiin Virpiniemen merivartioasemalla avoimien ovien päivää. Kävijöitä oli noin kolmesataa. Tapahtumaan oli järjestetty esittelypisteitä, joissa henkilökunta esitteli merivartioasemaa, sen toimintaa sekä kalustoa. Lisäksi ohjelmassa oli meripelastus- ja koiratoimintanäytöksiä sekä yleisökuljetuksia partioveneellä. Takaisin | Tulosta sivu |