Länsi-Suomen merivartioston viikkotiedote viikolta 32

16.08.2010



Yleiskatsaus

 

Elokuun toinen viikko ja koulujen alkaminen eivät vähentäneet aikaisempien vuosien tapaah meripelastustapahtumia edelliseen viikkoon verrattuna, vaan lämmin sää houkutteli edelleen runsaasti veneilijöitä vesille. Meripelastuksen hätätapauksia oli viikon kuluessa kolme. Ahvenanmaalla kyettiin pelastamaan henkilö uppoavasta purjeveneestä. Naantalin satamassa pelastui nuori nainen lauantaina. Kolmannessa tapauksessa sairaskohtauksen saanut henkilö noudettiin kauppa-alukselta.

 

  

Oulun merivartioalue

 

Kemin merivartioaseman kalustoa esiteltiin runsaalle yleisölle Hahtisaaren viranomaislaiturissa lauantaina. Tapahtuma liittyi Pohjolan Sanomien 95-vuotisjuhlallisuuksiin.

 

Vaasan merivartioalue

 

Vallgrundin merivartioasema osallistui Vaasassa järjestettyyn valtakunnalliseen tapaturmapäivään perjantaina 13.8.2010. Ohjelmassa oli mm. meripelastusnäy

 

 

Ajovalojen tarkistaminen on nyt ajankohtaista

Ajovalojen kunto tulisi tarkistaa, ja kiinnittää huomiota myös valojen käyttöön iltojen pimetessä. Reitin suunnitteluun ja sääolosuhteiden seurantaan tulisi myös satsata enemmän syksyä kohti mentäessä ja olosuhteiden muuttuessa vaihtelevammiksi.






Takaisin | Tulosta sivu